Totesin eilen Tompalle, että onpa painava ja märkä keli, vaikkei edes satanut. Sitten mietin tarkemmin, että kylläpä oikeastaan jo muutaman päivän on tuntunut ilma ihmeellisen raskaalta. Koko ajan on kuvitellut, että sade alkaa hetkenä minä hyvänsä ja jos lähdetään liikkeelle, niin kastutaan varmasti. Mutta kun ei ole tullut edes sitä sadetta ennakoivaa tuulta, niin kuin tyyntä myrskyn edellä, niin kyllähän sitä sitten tarkemmin pohdittuamme tultiin tulokseen, että jotain muuta tässä nyt on kyseessä. Ihan niin kuin aurinko kuitenkin paistaisi, vaikka taivas roikkuu maassa eikä aurinkoa näy...
Kuva on otettu iltapäivällä. Siinä se aurinkokin on, vaikkei sitä näy. Eikä näy merta tai vuoriakaan...
Eilen sitten lounaalla pienessä kuppilassa tässä sataman vieressä paikallinen omistaja piteli nenäänsä ja valitteli huonoa ilman laatua sekä hajua. Ja sen jälkeen sen tajusi sitten tyhmempikin; jossain palaa. Ja paljon. Jos nyt näkisitte tämän harmauden ja totaaliset harmaat seinät tässä ympärillä sanoisinko muutaman sadan metrin päässä joka puolella, niin voi olla että kävisi niin kuin minullakin. "Iskisi ahtaanpaikan kammo". Siksi mä en nyt yritä tuijotella taivaanrantaa, koska sitä ei näy, ja se "ahtaanpaikan paniikkikohtaus" voi saada otteen. Tulee sellainen pakonomainen tarve liikkua johonkin, jossa tätä harmaata seinää ei ole. Edes lentokoneen ääniä ei juuri kuulu, missä hitossa nekin ovat? Me asutaan kuitenkin ihan kentän vieressä ja niitten ääni yötä lukuunottamatta on melkein taukoamaton. Välillä aina vitsaillaankin, että "tolta kuulostaa kun loma loppuu", tai toisinpäin. Nyt on ollut vähän äänetöntä, joka kielii siitä, että lentoja on peruttu. Ei kaikkia, mutta monia.
Indonesiassa palaa metsää ja on palanut lehtitietojen perusteella jo viikkoja. Haittavaikutukset ovat olleet valtavat lähialueillakin, etenkin Malesiassa ja Singaporessa, missä kouluja on suljettu, tapahtumia peruttu ja ihmisiä joutunut sairaalaan. Nyt saa sitten Thaimaakin osansa näistä Indonesian villiintyneistä peltojen poltteluista, joten saa nähdä mihin tässä vielä joudutaan. Evakkoon ehkä? Onneksi uutisten mukaan Indonesia on viimein suostunut ottamaan kansainvälistä apua vastaan ja ongelma saataisiin pian korjattua.
Otetaan tähän vielä pieni pläjäys toisesta "Ei savua ilman tulta"-jutusta. Saatiin nimittäin vanhemmalta pojalta Suomesta vihiä, että tällä paratiisisaarella olisi skeittiparkki. Ja koska meidän perhe on viettänyt skeittauksen parissa ikuisuuden ja upottanut siihen älyttömän määrän tunteja ja koska vanhin poika Jesse on tulossa tänne joulukuussa kuitenkin skeittilauta kainalossa, niin huhuahan oli lähdettävä selvittämään. Pieni tutkimustulos netin uumenista osoitti paikkansa pitäväksi ainakin sen, että sellainen on vähintään joskus ollut. Löytyi kuvia graffiteilla koristelluista rampeista ja jotain muutakin. Löytyi myös lukuisia keskusteluketjuja siitä, kuinka porukat on käyneet paikkaa etsimässä useitakin tunteja tuloksetta. Vaikka ajat muuttuvat ja täältäkin paikoitellen löytää jopa katujen nimikylttejä, niin se ei takaa sitä, että pallukat googlekartoilla olisivat oikeilla paikoilla, tai että kartoissa mainittuja katuja olisi olemassakaan. Ja kartan kanssa noilla paikallisten asuttamilla seuduilla on aika turha käydä kyselemässä. Sillä näin sanotaan, että Thaimaalaiset eivät osaa lukea karttaa.
Mutta me löydettiin kuin löydettiinkin tämä trooppinen skeittiparkki parin tunnin etsimisen jälkeen. Siellä se törötti erään talon pihalla, keskellä kookospalmuja sekä mango-, ja banaanipuita. Paikalla ei ollut ketään, ainoastaan kukko veivaamassa ramppeja ylös ja alas. Musiikki tosin pauhasi, ja hyvät bassot olikin, mikä kieli siitä että käytössä on ja tervetuloa vaan skeittaamaan. Ja jos sessio miellytti, niin rahastajan virkaa ajoi tippiboxi, johon vierailija sai jättää bahtin tai toisenkin. Ja löytyipä siitä kujan toiselta puolelta myös paikallinen virvokkeita myyvä bambumajakin. Janoisille tiedoksi.
Tämä pikkuruinen Maenamilla sijaitseva betoniparkki on taatusti yksi maailman eksoottisimmista, vähän niin kuin Samuin avomallinen lentokenttä. Ketkä sen onkaan sitten rakentaneet, on heillä näkemystä ollut. Pakko sanoa, että rampin alastuloa ei ollut mietitty loppuun, sillä sitä ei ole. Tai siis voihan siihen nurmikolle tietenkin laskeutua, jonka jälkeen saattavat tiilipinot tehdä hieman kipeätä. Mä veikkaan silti, että joulukuussa käydään siellä parit skeittipätkät kuvaamassa, sillä kyllähän jokaisen itseään kunnioittavan skeittarin on pieni partti saatava skeittiparkista melkein keskellä viidakkoa ja vesipuhveleita.
Pahoittelut kuvien laadusta ja harmaudesta, se on meidän todellisuutta tällä kertaa savun riivaamalla saarella...
Kyltissäkin lukee "Missä ranta kohtaa kadun" ja näinhän se oli :)
Tässä tämä arvelluttava alastulo...
Siinä se vanha skeittarikin hymyilee
Siihen voi jättää omantunnon mukaan vähän (tai paljon) tippiä
Ja tästä bambumajasta virvokkeet
Aurinkoinen päiväkään ei näytä kovin kirkkaalta täällä savun seassa
4
Kuva on otettu iltapäivällä. Siinä se aurinkokin on, vaikkei sitä näy. Eikä näy merta tai vuoriakaan...
Eilen sitten lounaalla pienessä kuppilassa tässä sataman vieressä paikallinen omistaja piteli nenäänsä ja valitteli huonoa ilman laatua sekä hajua. Ja sen jälkeen sen tajusi sitten tyhmempikin; jossain palaa. Ja paljon. Jos nyt näkisitte tämän harmauden ja totaaliset harmaat seinät tässä ympärillä sanoisinko muutaman sadan metrin päässä joka puolella, niin voi olla että kävisi niin kuin minullakin. "Iskisi ahtaanpaikan kammo". Siksi mä en nyt yritä tuijotella taivaanrantaa, koska sitä ei näy, ja se "ahtaanpaikan paniikkikohtaus" voi saada otteen. Tulee sellainen pakonomainen tarve liikkua johonkin, jossa tätä harmaata seinää ei ole. Edes lentokoneen ääniä ei juuri kuulu, missä hitossa nekin ovat? Me asutaan kuitenkin ihan kentän vieressä ja niitten ääni yötä lukuunottamatta on melkein taukoamaton. Välillä aina vitsaillaankin, että "tolta kuulostaa kun loma loppuu", tai toisinpäin. Nyt on ollut vähän äänetöntä, joka kielii siitä, että lentoja on peruttu. Ei kaikkia, mutta monia.
Indonesiassa palaa metsää ja on palanut lehtitietojen perusteella jo viikkoja. Haittavaikutukset ovat olleet valtavat lähialueillakin, etenkin Malesiassa ja Singaporessa, missä kouluja on suljettu, tapahtumia peruttu ja ihmisiä joutunut sairaalaan. Nyt saa sitten Thaimaakin osansa näistä Indonesian villiintyneistä peltojen poltteluista, joten saa nähdä mihin tässä vielä joudutaan. Evakkoon ehkä? Onneksi uutisten mukaan Indonesia on viimein suostunut ottamaan kansainvälistä apua vastaan ja ongelma saataisiin pian korjattua.
Otetaan tähän vielä pieni pläjäys toisesta "Ei savua ilman tulta"-jutusta. Saatiin nimittäin vanhemmalta pojalta Suomesta vihiä, että tällä paratiisisaarella olisi skeittiparkki. Ja koska meidän perhe on viettänyt skeittauksen parissa ikuisuuden ja upottanut siihen älyttömän määrän tunteja ja koska vanhin poika Jesse on tulossa tänne joulukuussa kuitenkin skeittilauta kainalossa, niin huhuahan oli lähdettävä selvittämään. Pieni tutkimustulos netin uumenista osoitti paikkansa pitäväksi ainakin sen, että sellainen on vähintään joskus ollut. Löytyi kuvia graffiteilla koristelluista rampeista ja jotain muutakin. Löytyi myös lukuisia keskusteluketjuja siitä, kuinka porukat on käyneet paikkaa etsimässä useitakin tunteja tuloksetta. Vaikka ajat muuttuvat ja täältäkin paikoitellen löytää jopa katujen nimikylttejä, niin se ei takaa sitä, että pallukat googlekartoilla olisivat oikeilla paikoilla, tai että kartoissa mainittuja katuja olisi olemassakaan. Ja kartan kanssa noilla paikallisten asuttamilla seuduilla on aika turha käydä kyselemässä. Sillä näin sanotaan, että Thaimaalaiset eivät osaa lukea karttaa.
Mutta me löydettiin kuin löydettiinkin tämä trooppinen skeittiparkki parin tunnin etsimisen jälkeen. Siellä se törötti erään talon pihalla, keskellä kookospalmuja sekä mango-, ja banaanipuita. Paikalla ei ollut ketään, ainoastaan kukko veivaamassa ramppeja ylös ja alas. Musiikki tosin pauhasi, ja hyvät bassot olikin, mikä kieli siitä että käytössä on ja tervetuloa vaan skeittaamaan. Ja jos sessio miellytti, niin rahastajan virkaa ajoi tippiboxi, johon vierailija sai jättää bahtin tai toisenkin. Ja löytyipä siitä kujan toiselta puolelta myös paikallinen virvokkeita myyvä bambumajakin. Janoisille tiedoksi.
Tämä pikkuruinen Maenamilla sijaitseva betoniparkki on taatusti yksi maailman eksoottisimmista, vähän niin kuin Samuin avomallinen lentokenttä. Ketkä sen onkaan sitten rakentaneet, on heillä näkemystä ollut. Pakko sanoa, että rampin alastuloa ei ollut mietitty loppuun, sillä sitä ei ole. Tai siis voihan siihen nurmikolle tietenkin laskeutua, jonka jälkeen saattavat tiilipinot tehdä hieman kipeätä. Mä veikkaan silti, että joulukuussa käydään siellä parit skeittipätkät kuvaamassa, sillä kyllähän jokaisen itseään kunnioittavan skeittarin on pieni partti saatava skeittiparkista melkein keskellä viidakkoa ja vesipuhveleita.
Pahoittelut kuvien laadusta ja harmaudesta, se on meidän todellisuutta tällä kertaa savun riivaamalla saarella...
Kyltissäkin lukee "Missä ranta kohtaa kadun" ja näinhän se oli :)
Tässä tämä arvelluttava alastulo...
Siinä se vanha skeittarikin hymyilee
Siihen voi jättää omantunnon mukaan vähän (tai paljon) tippiä
Ja tästä bambumajasta virvokkeet
Aurinkoinen päiväkään ei näytä kovin kirkkaalta täällä savun seassa
